Yleinen

Viikon ensimmäinen ottelu Lempäälässä

27. tammikuu, 2017 22:25 Yleinen

Tällä kaudella aiemmin kaksi kertaa kohdanneet RoKi ja LeKi ovat molemmat ottaneet kotivoitot, joten tilanne on tasan keskinäisten otteluiden osalta. – Lauantaina on tärkeä peli tulossa. Kahdeksan sakkiin pitää päästä ja voittoa haetaan, Mika Huhtasalo kommentoi tulevaa ottelua. Lempääläisten pelit ovat kulkeneet vuoden vaihteen jälkeen nousujohteisesti samoin kuin rovaniemeläisten. Kuudesta viimeisestä ottelusta LeKi on saalistanut... Lue lisää

Miika Huhtanen vahvistamaan RoKin puolustusta

13. tammikuu, 2017 15:04 Yleinen

Puolustaja Miika Huhtanen, 23, siirtyy RoKiin loppukauden kattavalla sopimuksella. Huhtanen on pelannut alkukauden Kokkolan Hermeksessä. Alun perin Huhtanen on Lappeenrannan SaiPan kasvatti, joka on parin edellisen kauden aikana pelannut kuusi liigaottelua SaiPan riveissä. -Odotamme Huhtaselta perusvarmaa pelaamista. Hänellä on aineksia ottaa isompaakin roolia kokoonpanostamme. Toivon, että maisemanvaihdos tuo Miikalle piristysruiskeen päästessään aloittamaan puhtaalta pöydältä. Hän... Lue lisää

RoKista Joulupukin virallinen jääkiekkoseura

5. joulukuu, 2016 16:41 Yleinen

Joulupukkisäätiö on nimennyt RoKin Joulupukin viralliseksi jääkiekkoseuraksi – Santa’s Official Hockey Club. RoKi pyrkii toiminnallaan tarjoamaan iloa ja virikettä paikallisille asukkaille sekä matkailijoille ottelutapahtumien kautta sekä kannustamalla lapsia ja nuoria liikunnalliseen elämäntapaan. Joulupukki rakastettuna ja oikeudenmukaisena sekä toiset huomioonottavana hahmona edustaa niitä arvoja, jollaisena myös RoKi haluaa tulla koetuksi. Alkavalla yhteistyöllä Joulupukin kanssa RoKi tuo... Lue lisää

Erinomainen TUTO vei täyden potin Turussa

25. marraskuu, 2016 21:51 Raportit

RoKi halusi revanssiviikonlopun häviöiden jälkeen voittokantaan takaisin, mutta toisin kävi. TUTO otti voiton murskalukemin 9-2. Kotijoukkue otti niskalenkkiotteen rovaniemeläisistä heti ensimmäisessä erässä, mutta todellinen kurimus pelistä tuli toisessa erässä. TUTO tulitti Paavo Hölsän vaihtoon ottelun puolessa välissä tehtyään kuudennen maalinsa. RoKin avausmaalista vastasi ensimmäisessä erässä ylivoimalla maalinkulmalla kärkkynyt Olli-Matti Järvelä. – Aamulla luin Lapin Kansasta,... Lue lisää

Supertarjous RoKin faneille Queen-musikaaliin!

22. marraskuu, 2016 18:51 Yleinen

RoKi-tarjous, kaksi yhden hinnalla pe klo 15 asti ryhmamyynti@palatsiteatteri.fi ja 044-3466713

Viikonloppuna mahdollisuus nousta ohi Hermeksen

17. marraskuu, 2016 19:22 Ennakot

Viikonloppuna pelataan Mestiksessä Kane’s Weekend -revanssipelit ja RoKin vastustajaksi asettuu Kokkolan Hermes. Pelit aloitetaan Rovaniemeltä perjantaina, jonka jälkeen joukkueet siirtyvät lauantaiksi Hermeksen kotijäälle Kokkolaan. Edessä on siis tiukka viikonloppu matkustamisineen sarjan nelosta vastaan. Hermes on sarjataulukossa vain pisteen edellä rovaniemeläisiä. Edelliset kerrat, kun joukkueet ovat kohdanneet on voitot menneet kotijoukkueelle ja suurilla maalieroilla. Kauden alussa... Lue lisää

Juhani Tamminen lainalle HIFK:iin – palaa RoKin kokoonpanoon Hermes-otteluun

12. marraskuu, 2016 13:27 Yleinen

Helsingin IFK lainaa RoKin kultakypärää ja Mestiksen pistepörssiä johtavaa Juhani Tammista lauantain ja tiistain Liiga-otteluihin. Lauantaina HIFK kohtaa KalPa:n Kuopiossa ja tiistaina Ilveksen Helsingissä. Tamminen palaa takaisin RoKin kokoonpanoon ensi perjantain Kane’s-viikonlopun avaavaan Hermes-otteluun. RoKi toivottaa onnea ja menestystä tuleviin otteluihin sekä HIFK:lle, että Tammiselle!




Rokihockey Instagramissa