Seuraava peli


Christoffer Seppelin RoKiin

29. kesäkuu, 2017 12:44


RoKi on kiinnittänyt riveihinsä Mestis-kauden 2017-18 kattavalla sopimuksella laitahyökkääjä Christoffer Seppelinin.

Seppelin, 24, on Vaasan Sportin kasvatti joka on pelannut kolme edellistä kautta Kajaanin Hokissa. Päättyneellä kaudella Hokin riveissä Seppelin teki 14 maalia ja yhteensä 23 tehopistettä.

-Olen tyytyväinen, että päästiin sopimukseen RoKin kanssa. Uskon, että pystyn omalla panoksellani auttamaan joukkuetta. Lähden kauteen erittäin positiivisin mielin ja uskon, että RoKissa ja Karjalaisen valmennuksessa minulla on mahdollisuus jatkaa myös omaa kehittymistäni, Seppelin kertoo.

-Saatiin kokenut johtava pelaaja, joka varmasti on suunnannäyttäjä niin arjessa kuin myös pelillisesti. Hän ei ole maalinteon tehokkuudessa saanut vielä kaikkea Mestis-tasolla irti itsestään. Se on osa-alue, jossa odotamme hänen erityisesti kehittyvän tulevalla kaudella, RoKin päävalmentaja Petri Karjalainen sanoo.

RoKilla on Seppelinin sopimuksen myötä sopimus 11 hyökkääjän, kuuden puolustajan ja kahden maalivahdin kanssa tulevalle Mestis-kaudelle.

RoKista on liikettä myös pois päin, sillä kolme edellistä kautta RoKissa pelannut Harri Pälve siirtyy Ranskaan Cergyn riveihin. RoKi kiittää Harria kuluneista vuosista ja toivottaa menestystä tulevaan.

 

Kuva: Tuomas Juntunen


Kommentit ei käytössä tässä artikkelissa.




Rokihockey Instagramissa