Seuraava peli


IPK nappasi Suomen Cupin jatkopaikan Lappi Areenan perjantai-illassa

1. syyskuu, 2017 22:27


IPK poistui voittajana perjantai-illan Suomen Cupin neljännesvälieräottelusta maalein 3-4 (2-1, 1-2, 0-1).

RoKi tuli hyvällä sykkeellä otteluun ja vei ensimmäisen erän alkupuoliskoa. RoKin siirtyessä 2-0 johtoon Elias Klytseroffin ja Malo Villen maaleilla kentällä näytti olevan vain yksi joukkue. IPK sai kuitenkin otetta erän loppupuoliskolla osittain RoKin jäähyilyn seurauksena. Samoilla askelmerkeillä jatkettiin toiseen erään ja IPK nousi 2-3 johtoasemaan. Heti maalin jälkeen osat vaihtuivat eli IPK:lle jäähy ja RoKi tasoitti Jarkko Harjulan maalilla. Julius Hermonen ja Ville Malo petasivat paikan, josta Harjula harvemmin erehtyy. Kolmannessa ja jälleen kerran jäähyjen värittämässä erässä molemmilla joukkueille oli omat etsikkoaikansa. RoKi ei onnistunut hyödyntämään omia tilaisuuksiaan, mutta IPK sen sijaan ratkaisi ottelun voitokseen erän lopun ylivoimapelinsä myötä.

Voiton myötä IPK jatkaa Suomen Cupin puolivälieriin. RoKin harjoitusottelut jatkuvat tulevalla viikolla kahdella harjoitusottelulla vieraskaukalossa. Tiistaina pelataan Haaparannassa Asplövenin vieraana ja lauantaina Bodenissa. Kotiyleisölle RoKi esiintyy seuraavan kerran 13.9. klo 18:30 kun vastaan luistelee Kajaanin Hokki. Alunperin RoKin oli tarkoitus pelata 13.9. IPK:ta vastaan, mutta ottelun peruunnuttua tilalle saatiin ottelu Hokkia vastaan. Mestiksen sarja-avauksessa 29.9. RoKi lähtee hakemaan revanssia IPK:sta.


Kommentit ei käytössä tässä artikkelissa.




Rokihockey Instagramissa