Seuraava peli


Niukka tappio Imatralla vieraskiertueen päätteeksi

12. lokakuu, 2018 22:01


RoKi lähti haastamaan Ketterää Imatralle kolmen päivän ja kolmen pelin vieraskiertueen päätteeksi. Haastajan asemaan pelissä ei kuitenkaan tyydytty. Ketterä piti pisteet Imatralla värikkäiden vaiheiden jälkeen niukasti maalein 3-1 (2-0, 0-0, 1-1).

Ottelun ensimmäisessä vaihdossa RoKi oli liikkeellä hyvällä jalalla ja loi painetta Ketterän päätyyn – ehkä jopa liiankin innokkaasti, sillä vastahyökkäyksen jälkihässäkkä johti Ketterän maaliin kun vain 29 sekuntia peliä oli pelattu. Erä eteni hienoisessa Ketterä hallinnassa, vaikka RoKi:llakin oli omat mahdollisuutensa. Neljä minuuttia ennen ensimmäisen erän loppua Ketterän Rasmus Hämäläinen nousi maalille hienon yksilösuorituksen jälkeen sinänsä vaarattomasta tilanteesta ja Konsta Mesikämmen napautti irtokiekon toistamiseen RoKi-maaliin.

Toisessa erässä RoKi otti otetta pelistä entistä vahvemmin, vaikkakin RoKi istui jäähyllä kolmesti ja Ketterä yhden kaksiminuuttisen verran. Etenkin toisen erän viimeisellä neljänneksellä RoKi:lla oli hyvä jakso, mutta vain maali jäi uupumaan tekopaikoista huolimatta. Painostusjakso päättyi jälleen viltistä peliin mukaan tulleen Gabin Villen jäähyyn vajaa kaksi minuuttia ennen erän loppua. RoKi:n onneksi Ketterä ei onnistunut erän lopun ylivoimalla maalinteossa, vaan ottelun ratkaisu siirtyi viimeiseen erään.

RoKi aloitti kolmannen erän alivoimalla ja jäähyn jälkeen ote oli hetken aikaa Ketterällä, mutta Ketterä-pelaajan ottama jäähy katkaisi kotijoukkueen hyvän jakson kun kaksi minuuttia erää oli pelattu. Kolmannen erän ensimmäisen 15 minuutin aikana Ketterä otti peräti neljä kahden minuutin rangaistusta, mikä avasi RoKi:lle mahdollisuuksia nousta peliin mukaan. Paikkoja oli, mutta tulosta ei tullut. Ketterän Karolus Kaarlehto oli kiekon tiellä ja ehkä onnikaan ei tänään ollut RoKi:n puolella. Peli näytti ratkeavan ajassa 57:51, kun RoKi:n Julius Hermoselle tuomittiin kahden minuutin rangaistus Ketterän Valtteri Lipiäisen avustuksella. Tilanteesta suivaantunut RoKi-vahti Rasmus Reijola antoi Lipiäiselle välittömän palautteen napauttamalla Lipiäistä mailalla pohkeelle. Tämän myötä RoKi:n kiri näytti tyrehtyvän, sillä myös Reijola sai tilanteesta jäähyn ja kahden pelaajan alivoimalla harvemmin onnistutaan maalinteossa. Ketterän hakiessa lopullista ratkaisua RoKi karkasi 2-1 vastahyökkäykseen. Jälleen pirteästi pelannut Christoffer Seppelin vei tilanteen perille asti ujuttaen kiekon Kaarlehdon taakse, kun peliä oli jäljellä puolitoista minuuttia. Maalin jälkeen RoKi jatkoi kaikki tai ei mitään -periaatteella. Tämä avasi Ketterälle maalipaikan 2-1 hyökkäyksen muodossa, jonka päätteeksi Aku Kestilä napautti Ketterän kolmannen maalin ja peli oli ratkennut.

-Ensimmäisessä erässä ylipelattiin, mistä Ketterä rankaisi. Kaksi jälkimmäistä erää vietiin peliä. Tämä oli vieraskiertueen paras peli, vaikka oli kolmas peli kolmeen päivään. Peli antoi hyvän viestin siitä, että joukkue on kunnossa, RoKi:n valmentaja Janne Väihkönen sanoi pelin jälkeen.

Myös Ketterä-valmentaja Maso Lehtonen antoi tunnustusta RoKi:lle: -En tiedä mitä syöttävät tai juottavat Lapissa, mutta nostan hattua vierasjoukkueelle hienosta pelistä, vaikka heillä oli kolmas peli kolmeen päivään.

RoKi pelaa tulevalla viikolla keskiviikkona Joensuussa ja perjantaina Lappi Areenalla LeKi:ä vastaan. Ottelu alkaa klo 18:30.

 

Kuva: Oona Sarajärvi


Kommentit ei käytössä tässä artikkelissa.




Rokihockey Instagramissa