RoKi pahoittelee LeKin bussiin kohdistunutta vahingontekoa

29. maaliskuu, 2019 11:14


RoKin ja LeKin välillä pelattiin hieno puolivälieräsarja Mestiksen pudotuspeleissä. LeKi haki torstai-illan ottelusta voiton Lappi Areenalta yli 2000 katsojan silmien alla, edeten Mestiksen välieriin otteluvoitoin 4-2.

Kaukalossa nähtiin rehtiä peliä ja kamppailua ottelusarjan voitosta hyvässä urheiluhengessä. Kaukalon ulkopuolelta sen sijaan kuului ikäviä uutisia ottelun jälkeen: LeKin linja-autosta oli puhkottu kolme rengasta. Tämä viivästytti LeKin jo muutenkin pitkää paluumatkaa liki kahdella tunnilla. Kotimatkalle lähtöä nopeutti erinomaisesti toiminut Lapin Kumin renkaanvaihtopalvelu.

 

-Olemme pahoillamme seuran ja kannattajiemme puolesta tapahtuneesta. Erittäin ikävä ja käsittämätön tapaus. Emme missään tapauksessa hyväksy tällaista tapahtuvan otteluidemme yhteydessä. Poliisi tutkii asiaa. Olemme olleet tiiviisti yhteydessä LeKiin tapahtuneen tiimoilta, ja toivotamme heille onnea ja menestystä Mestiksen välieriin. Ikävää, että hieno ottelusarja ja kiekkokevät sai osaltamme tällaisen päätöksen, RoKin toimitusjohtaja Pekka Kankaanranta sanoo.

 

RoKin kannattajaryhmä Shamaanit on myös pahoillaan tapahtuneesta.

-RoKi Shamaanit tuomitsee tapahtuneen jyrkästi. Emme hyväksy minkäänlaista ilkivaltaa tai häiriökäyttäytymistä Shamaanit-ryhmään kuuluvien toimesta. Tekijät eivät ole kannattajaryhmämme jäseniä. Käymme aktiivisesti katsomassa myös RoKin vierasotteluita ja toimimme hyvässä yhteishengessä muiden seurojen kannattajien kanssa. Harmittaa, että tällainen tapaus pilaa todellisten RoKi-kannattajien mainetta. Olemme pahoillamme LeKille koituneesta harmista ja toivotamme onnea ja menestystä jatkopeleihin, Anna Haataja sanoo RoKi Shamaaneiden puolesta.

 

RoKi Shamaanit on käynnistänyt Facebook-ryhmässään kampanjan, jolla aikovat ostaa pääsylippuja LeKin tuleviin kotiotteluihin.

 

Kuva: Tommy Jokelainen


Kommentit ei käytössä tässä artikkelissa.




Rokihockey Instagramissa