RoKi taipui Hokille 1-6

14. elokuu, 2014 06:45


RoKin valmistutuminen Suomi-sarjaan jatkui eilen keskiviikkona harjoitusottelulla Kajaanin Hokkia vastaan. Mestiksessä neljänneksi viime kaudella sijoittunut Hokki vei ottelun lukemin 1-6 (1-1, 0-2, 0,3).

Ottelu oli kaksi ensimmäistä erää tasaista ja RoKi itse asiassa hallitsi ottelun toista erää. RoKin tehottomuus maalintekopaikoissa ja helpot virheet käänsivät ottelun kuitenkin kajaanilaisille. Kolmannen erän puolessa välissä ottelu sai vielä lopullinen sinetin, kun Hokki rankaisi kahdesti vajaan kahden minuutin sisään.

RoKin maali merkattiin hyvän pelin pelanneelle Mikko Väänäselle. Hienon syöton maaliin antoi Joona Springare.

Kotijoukkueen maalilla pelannut Janne Savolainen (38 torjuntaa) pelasi hyvän ottelun kuudesta takaiskusta huolimatta.

Joukkueet kohtaavat uudelleen perjantaina, kun RoKi matkustaa Kajaaniin Hokin vieraaksi.


Kommentit ei käytössä tässä artikkelissa.




Rokihockey Instagramissa