Seuraava peli


RoKille täysi pistepotti IPK:sta

30. syyskuu, 2017 13:09


Rovaniemen Kiekko aloitti Mestis-kauden Iisalmen Peli-Karhuja vastaan selvällä 6–3 (2-2, 0-1, 4-0) voitolla.

Ottelu alkoi RoKin kannalta hankalasti, sillä vieraat olivat kahden maalin johdossa reilun kuuden minuutin pelin jälkeen. Vieraiden Iiro Sulin laukoi kiekon ohi Paavo Hölsän ajassa 5.55. Kiekko oli uudestaan RoKin maalissa vain 11 sekunttia myöhemmin. Takaiskun saavat ottaa piikkiinsä RoKi-pakit ja maalivahti Hölsä jotka sähläsivät kiekon kanssa oman maalin takana.

RoKi sai paikan kavennukseen, kun Olli-Aleksi Pietilä pääsi läpiajoon. IPK:n pelaaja joutui koukkimaan ja tilanteesta seurasi rangaistuslaukaus. Pietilän veivaukset purivat ja tilanne kaventui lukemiin 2-1 ajassa 7.24.

RoKi pisti pelin tasoihin pari minuuttia myöhemmin. Tino Metsävainio esitti todellisen tahtomaalin. Mies punnersi IPK-pakin ohi ja ujutti kiekon yhdellä kädellä maaliin ohi IPK-vahti Aleksi Aution. Tilannetta tarkisteltiin videolta, mutta tuomio ei muuttunut. Avauserässä nähtiin tyypillistä kaudenavaus peliä, eli peli oli hakemista puolin ja toisin.

IPK siirtyi toisessa erässä jälleen kuitenkin johtoon. RoKi selvitti kahden miehen alivoimasta ensimmäisen kaksiminuuttisen, mutta jälkimmäistä jäähyä ei enää. RoKilla oli omat paikkansa iskeä peli tasoihin, mutta IPK kesti erätauolle johtoasemassa.

Päätöserässä RoKi sai maalihanat auki todenteolla. Olli-Matti Järvelä oli oikeassa paikassa maalinedustalla ohjaamassa kiekon IPK:n maaliin ja tilanteeksi 3-3.

RoKi siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon erän puolivälissä. Eemeli Heikkinen katkaisi IPK:n purun siniviivalta ja muutaman luistimenvedon jälkeen mies laukoi IPK-maalivahdin juomapullon yläkulmasta yläilmoihin ja RoKin 4-3 johtoon.

RoKi kasvatti johtonsa kahteen maaliin, kun Jarkko Harjula ohjasi hienosti Eemeli Heikkisen siniviivavedon. Voitto varmistui, kun peliä oli pelaamatta 1.55. Christoffer Seppelin iski viimeisen naulan tyhjään IPK-maaliin vieraiden haettua kavennusta ilman maalivahtia. IPK ei kestänyt RoKin rynnistystä ja pelin loputtua vieraiden jäähyaitiossa istui peräti neljä pelaajaa.

RoKin päävalmentajaPetri Karjalainen oli tyytyväinen kotijoukkueen otteisiin, vaikka IPK oli muutamaan otteeseen karkumatkalla.

–Tämä oli meiltä henkisesti vahva peli, sillä kaveri oli 2-0 ja 3-2 johdossa ja me onnistuttiin tulemaan lopussa ohi, päävalmentaja iloitsi.

Karjalainen kehui myös Lappi Areenan tunnelmaa.

–Oli paljon yleisöä (1352) ja hieno tunnelma. Peukut myös sinne suuntaan.

RoKin pelit jatkuvat jo lauantaina Joensuussa Jokipoikia vastaan.

–Ajamme tänään Kajaaniin yöksi ja jatkamme sieltä lauantaina matkaa Joensuuhun. Kajaanissa ehditään onneksi nukkua muutama tunti ennen kuin matka jatkuu, Karjalainen naurahti raakaa mestisarkea.

 

Lähde: Mikko Kinisjärvi / Lapin Kansa

Kuva: Anssi Jokiranta / Lapin Kansa


Kommentit ei käytössä tässä artikkelissa.




Rokihockey Instagramissa