Runkosarja alkaa olla paketissa

21. helmikuu, 2014 12:08


Otteluennakko 21.2.2014

Sinisten komea runkosarja alkaa olla lopuillaan, viimeinen ottelu pelataan sunnuntaina klo 16:00 Lappi Areenalla, vastassa Oilers Mikkelistä. Sotshin olympiafinaali pelataan sunnuntaina klo 14:00 alkaen. Finaalin loppua on hyvä seurata esimerkiksi Lappi Areenan ravintoloissa.

Roki_Oilers

 

Värikäs kauden 2013-2014 alku

Sarjaan ilmoittautumisesta lähtien toukokuulta 2013 on näihin päiviin tapahtunut Suomi-Sarjassakin paljon. Sarjaa uudistettiin lohkovaiheista suoraan valtakunnalliseksi sarjaksi, runkosarjan päätteeksi mukaan otettiin playoffsit useamman vuoden tauon jälkeen. Sarjan toteuttamistapaa muokattiin näin ollen yhtenäisemmäksi Mestiksen ja Liigan kanssa.

Muutokset saivat aikaan myös sarjasta luopumisia. VG-62 Naantalista luopui sarjasta, perusmenestyjä Kotkan Titaanit taipuivat taloushuoliensa alla ja sarjaan kysyttiin kevään karsinnoissa olleita joukkueita. Raahe Kiekko otti tarjotun paikan vastaan. Kärkikahinoissa aiemmilla kausilla mukana ollut KeuPa HT Keuruulta kokosi pelaajien toimesta reilun kymmenen tuhatta euroa sarjakauden avausviikolla, jotta pystyi aloittamaan kautensa. Paljon tapahtui, enemmän kuin useampaan kauteen yhteensä.

Valmentajien vaihdot jalkautuivat myös Suomi-Sarjaan. Raahe Kiekko vaihtoi valmennuskaksikkonsa helmikuun alussa Timo Elfvingin ja Tomi Karsikkaan antaessa tilaa Juha Kärsämälle ja Jari Kluukerille sekä Mikko Valtaselle. Samoin Nokialla Pyryn päävalmentaja Jukka Kerisalmi sai väistyä Pasi Saarisen tieltä. Panokset ja paineet sarjassa ovat pysyvä olotila.

RoKin kausi on edennyt runkosarjan alun voitoista lopun muutamiin tappioihin joita on selittänyt raskaat otteluohjelmat ja loukkaantumiskierre josta joukkueessa on kärsitty. Nyt loukkaantumishuolet ovat takanapäin ja joukkue iskussa playoffsien alla, kuten pitääkin olla. Viisikkopelaaminen on ollut aiemmista kausista poiketen tiiviimpää, luisteluvoimaa ei ole joukkueelta kadonnut mihinkään.

Siirtorajan kynnyksellä pelaajaliikenne vastoin aiempia kausia olikin Suomi-Sarjasta ylöspäin eli Mestikseen. Pelaajaliikenne jäi hyvin niukaksi, esimerkiksi RoKi sai riveihinsä maalivahti Phil Cookin, Raahe Kiekko puolustaja Matus Vizvaryn joka siirtyi nopeasti Mestikseen. Muut siirrot sarjassa olivat pääsääntöisesti muista Suomi-Sarja joukkueista toisiin.

 

Suomi-Sarjan mestaruus

Niin, kuka voittaa Suomi-Sarjan ja missä vaiheessa? Suomi-Sarjan voittaja on jatkoon päässeistä se joukkue joka sijoittui runkosarjassa parhaiten. Ja jotta uudistukset ja muutokset eivät jäisi vain yhden sarjan osalle, Liigan ja Mestiksen välistä ovea on nyt avattu selälleen. Mestiksen osalta mahdollisuus nousta Liigaan on avautumassa viimeistään kaudelle 2015-2016 Helsingin Jokerien siirtyessä ensikaudelle omistajamuutoksien myötä KHL:ään. Asiaa on selvitellyt erillinen lisenssitoimikunta jonka työnalla on ollut se, onko yhdelläkään nousu kanditaatiksi ilmoittautuneella Mestis seuralla resursseja siirtyä Liigaan jo kaudelle 2014-2015. Auditointiin ilmoittautuneet olivat Kouvolan KooKoo, Mikkelin Jukurit, TuTo Turusta ja Vaasan Sport.

 

Playoffs joukkueet

Playoffs joukkueet alkavat olla hiljalleen playoffs viivan osalta jaettuna kahteen osaan. Ulkona playoffseista ovat Raahe Kiekko, HC Satakunta, Red Ducks, Oilers sekä hienoisena yllätyksenä Kokkolan Hermes ja viime kaudella otteillaan ihastuttanut Nokian PYRY. Nousukuntoiselle JHTlle riittää piste Raahe Kiekolta pitämään paikansa viivan yläpuolella ja ilman ennustajan lahjoja, näin voidaan suuremmalla todennäköisyydellä ennustaa käyvän. Pistetilanne 3-8 joukkueen välillä on sen verran pieni, että keskinäiset sijoitukset ja keskiviikon vastustajaparit ovat tiedossa vasta sunnuntai-iltana.

Lauantain ottelut:

Raahe Kiekko vs Oilers

Hermes vs KeuPa HT

Ketterä vs KOOVEE

Bewe TuusKi vs Red Ducks

Sunnuntain ottelut:

RoKi vs Oilers

Ketterä vs Red Ducks

PYRY vs FPS

KOOVEE vs HC Satakunta

KeuPa HT vs Bewe Tuus

KiS-Kiekko vs Hermes

JHT vs Raahe Kiekko

Sarjataulukko perjantaina 21.2.2014:

sarjataulukko210202014

RoKi vs Oilers

Sunnuntaina vastassa Oilers, katkolla runkosarjan voitto, joko ajatus karkaa ensiviikkoon?

”Hyvä, että on vielä yksi ottelu ennen playoffseja edessä, tarkoitus on päästä sunnuntaihin hyvin pitkälle sillä joukkueella pelaamaan jolla mennään sitten keskiviikkoon ja siitä eteenpäin. Hyvää on myös se, että ottelussa on panosta” kuvailee päävalmentaja Petteri Hirvonen tunnelmia ennen playoffseja.

Usealle tuleva viikko saisi aikaan perhosia vatsanseudulle, RoKi leirissä paineita ei ole eikä oteta

”Työ valmennuksen puolelta on nyt tehty ja vastuu siirtyy tietyiltä osin pelaajille. Pelitapa ja muut hienoudet on iskostettu pelaajien selkärankaan ja edessä on pelaajalle se paras aika eli kevät vasta tuloillaan. Tältä osin meillä ei paineita ole.”

Kaiken kaikkiaan tämä joukkue on ollut uskomaton ryhmä. Yhtään täydellistä ohipeliä ei ole tällä kaudella ollut, jokaisessa muussa joukkueessa jossa olen valmentanut, niitä on aina tullut kauden aikana ainakin se yksi. Tämä joukkue on pelannut jokainen ilta voitosta. Seinäjoki-Seinäjoki-Vaasa viikonloppuna joukkue taisteli sen mitä pystyi, ukkoa tuli suoraan sairasvuoteelta kentälle eikä siltikään yritys tuolla jäällä loppunut kesken. Tällaiset asiat joukkueessa ovat isoja arvoja” katsoo Hirvonen myös taaksepäin antaen tunnustusta joukkueelle

 

RoKi vs Oilers Lappi Areena sunnuntaina klo 16:00

 

Liput ennakkoon Rovaniemen Prismasta 9e (normaali hintainen lippu), lippukassalta 12/7e.

Maksuvälineinä käy käteinen sekä Smartumin 5e ja TYKY+ 2/4e arvoiset setelit.

Ennakkolippu 9e on lunastettava Prismasta ottelua edeltävään iltaan mennessä.

Ovilla turvatarkastus, saavu ajoissa.

Playoffsien pääsyliput myös jo sunnuntaina lippukassalta tai Spice Ice Rinteenkulmasta (12e) tai Rovaniemen Prismasta S-etukortilla 10e! Kausikortti ei käy enää Playoffseissa

Tervetuloa!


Kommentit ei käytössä tässä artikkelissa.




Rokihockey Instagramissa