Runkosarja lähenee loppuaan

20. helmikuu, 2015 21:22


Suomi-sarjan runkosarjan toiseksi viimeinen viikonloppu alkaa RoKin osalta huomenna lauantaina ottelulla Kalajoella JHT:ta vastaan. Kauden aikana tutuksi tullut kalajokilaisryhmä kohdataan jo kuudetta kertaa. RoKi on otteluissa ollut niskanpäällä ja voittanut kohtaamisista neljä ja kerran voitto on karannut JHT:lle.

JHT:lla on ottelussa pakkovoiton paikka, mikä toisi heille pienen mahdollisuuden taistella vielä pääsystä play offseihin. Kalajokilaiset ovat sarjataulukossa sijalla yhdeksän ja neljä pistettä kahdeksanteen sijaan, kun kaksi ottelua jäljellä. RoKi sen sijaan on hyvissä asemissa play offsien kotietua ajatellen. Joukkue on sarjataulukossa sijalla neljä ja otteluita on jäljellä kolme. Kolmantena olevaan Kokkolan Hermekseen on matkaa viisi pistettä ja alapuolella olevaan Bewe Tuuskiin on kahden pisteen etumatka. Sekä Hermeksellä ja Bewellä on otteluita jäljellä kaksi kappaletta.

Sunnuntaina pelit jatkuu jälleen kotikaukalossa. Vastaan tulee perinteikäs KooVee Tampereelta. Tamperelaiset ovat pelanneet hyvän kevätkauden, mutta se ei taida ihan riitä play offseihin. RoKin ja KooVeen ottelut ovat olleet aikojen saatossa hyvä vauhtisia ja tasokkaita vääntöjä. Hyvässä vireessä olevat rovaniemeläiset eivät jarruttele runkosarjan viimeisissäkään peleissä, joten luvassa on jälleen vauhdikasta kiekkoa. Peli alkaa Lappi Areenalla sunnuntaina klo 17:00.

RoKilla on kokoonpanosta poissa viikonloppuna hyökkääjä Mikko Väänänen sekä pitkäaikaispotilaat Tuomas Juujärvi, Samuli Mäenalanen ja Janne Pietilä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *




Rokihockey Instagramissa