Seuraava peli


Kotipeli kolmen viikon tauon jälkeen – LeKi vastassa

24. helmikuun, 2017 21:33


RoKi pelaa kolmen viikon jälkeen jälleen kotonaan. Ottelu on samalla uudelle päävalmentajalle Juha Juujärvelle ensimmäinen kotipeli.

– Onhan se tietysti mukavaa, itselle varsinkin, kun täällä on aina ollut paha vierasyleisö. Mukavaa, että nyt se on kotiyleisö.

Vieraaksi saapuu LeKi, jonka RoKi on kohdannut tällä kaudella aiemmin kolme kertaa. Näistä kaksi ottelua on päättynyt rovaniemeläisten voitonjuhliin. Viimeisin voitto tuli tammikuun lopussa Lempäälässä.

– Mulla on hyvät fiilikset, odottava, ja varmasti myös joukkueella. Tuttu koutsi joka tuntee mun metkut ja minä tunnen hänen metkut. Peli ratkaistaan tällä kertaa suorituksen tasolla, tuskin tulee mitään taktisia yllätyksiä.

Kolmesta viimeisimmästä ottelustaan LeKi on kairannut yhden voiton, kun lempääläiset ottivat kotivoiton sarjan toisena olevasta TUTO Hockeysta. Perjantaina LeKi kärsi 2-0-tappion Hokille Kajaanissa.

– Hyvin valmennettu ja paljon hyviä pelaajia. Mihinkään kouhotukseen ei ole vara lähteä, kun huippu taitava joukkue vastassa. LeKi pystyy rankaisemaan, jos heille antaa siihen tilaa.

Rovaniemeläisten pelit ovat kulkeneet kohtalaisen hyvin, ja Juujärven otettua vetovastuun on kolmesta viimeisimmästä ottelusta tuloksena kaksi jatkoaikavoittoa sekä 3-1-tappio sarjan kolmantena olevalle Kokkolan Hermekselle.

– Alla on nyt kolme hyvää suoritusta. Vielä on ollut pientä jännitystä, kiekko polttelee vähän lavassa ja hiukan ylimääräistäkin näyttämisen halua näkynyt. Pitää saada vielä lisää huolellisuutta tuohon omaan hyökkäyspeliin, niin saadaan sillekin puolelle vähän parempaa tulosta aikaiseksi.

Juujärvi on tuonut joukkueen pelitapaan joitakin muutoksia ja niiden sisään ajaminen vie hetken.

– Pelaajille iso hatun nosto. Kärkijätkät on pystynyt näyttämään suuntaa muutoksille mitä halutaan tuonne kentälle tuoda, jotta pystytään pelaamaan viisikkona tiiviimpää ja voittavaa jääkiekkoa. Lähtökohta on, että taitoa on riittävästi, miehet ovat hyviä liikkumaan ja taitavat veskarit. Silloin on sellainen joukkue, joka pystyy puolustamaan ketä tahansa vastaan voittavalla tasolla.

Lauantain otteluun joukkue lähtee hyvillä mielin taistelemaan tärkeistä pisteistä. Sarjataulukossa LeKi on tällä hetkellä kuusi pistettä RoKin edellä ollen juuri karsintaviivan yläpuolella.

– Haasteita on, kuten aina kilpaurheilussa, mutta ne on samalla meille mahdollisuuksia. Meillä on vielä paljon reserviä kehittyä tästä, ja kun saadaan yhteistä kokemusta lisää, niin tekeminen tulee enemmän ja enemmän selkäytimestä.

Kiekko tipahtaa jäähän Lappi Areenalla klo 17.00.

Johanna Lahdenperä


Kommentit ei käytössä tässä artikkelissa.




Rokihockey Instagramissa