Osakeanti: 120€ panoksella osakkaaksi

Nyt jokaisella on mahdollisuus omistaa pala lappilaista jääkiekkoa!

RoKi kutsuu juhlavuoden kunniaksi kaikki lappilaisen jääkiekon ystävät mukaan seuran omistajiksi. Nyt jokaisella on mahdollisuus omistaa pieni -tai isompi osa Rovaniemen Kiekkoa. RoKin edustusjoukkueen taustayhtiö RoKi Hockey Oy järjestää osakeannin, jossa omistajaksi pääsee jo 120€ panoksella. RoKi haluaa olla lappilaisen jääkiekon ystävien oma seura omistuspohjaa myöten. Osakkeita voi merkitä RoKin nettisivujen ohjeiden mukaan jo nyt tästä linkistä, sekä lisäksi RoKin kotiotteluissa helmi-maaliskuussa Lappi Areenalla.

Osakeantiin on lähtenyt mukaan jo muutama yrittäjä, sekä lisäksi RoKi-kasvatit Antti Erkinjuntti ja Vili Saarijärvi. A-maajoukkueessakin esiintynyt Erkinjuntti pelaa tällä hetkellä Tapparassa ja Saarijärvi Detroit Red Wingsin organisaatiossa Grand Rapids Griffinsissä.

-Halusin lähteä tukemaan kotiseurani toimintaa. RoKi on rakas kasvattajaseura, joka merkitsee minulle erittäin paljon. Olen saanut RoKin kautta laajan kaveri- ja tuttavapiirin ja paljon hienoja muistoja. Se on kasvattanut meikäläisestä sellaisen, mikä minusta on tullut. Toivon, että RoKi pystyy vakiinnuttamaan paikkansa Mestiksen kärjessä lähivuosina. Puitteet on kunnossa ja hyvä mahdollisuus toimia. Olisi hienoa jossakin vaiheessa vielä pelata RoKissa, ja toivottavasti jollakin tavalla voin olla mukana seurassa tulevaisuudessa, Erkinjuntti sanoo.

 

Tavoitteena vahva yhteisöllisyys ja laajempi omistuspohja

Osakeannin päätavoitteena on vahvistaa seurayhteisöä ja tarjota seuran kannattajille mahdollisuus tulla lähemmäksi seuran toimintaa ja mukaan sen kehittämiseen. Lisäksi osakeannilla pyritään haastavien taloudellisten vuosien jälkeen vahvistamaan RoKi Hockey Oy:n taloutta. RoKi viettää 40v juhlavuottaan – sen kunniaksi kaikilla on mahdollisuus lähteä RoKin osakkaaksi.

-Yhteisöllisyys on meille tärkeä arvo. Haluamme että kaikilla, joille RoKi on tärkeä, olevan mahdollisuus osallistua ja ottaa kantaa seuran asioihin. Myös jokainen pienosakas on tervetullut osallistumaan osakaskokouksiin yhdessä nykyisten osakkaiden ja hallituksen kanssa. Pyrimme pitkäjänteisesti kehittämään seuran toimintaa strategiamme mukaisesti. Haemme osakeannilla laajuutta omistuspohjaan, sekä uusia ihmisiä ja näkökulmia mukaan viemään RoKia eteenpäin. Selvää on, että pyrimme osakeannilla myös vahvistamaan seuran taloutta. Laiva on kääntynyt jo hyvän aikaa sitten kasvaneiden yleisömäärien, sekä yritysmyynnin kehityksen kautta. Takana on kuitenkin haastavia taloudellisia vuosia, minkä johdosta taloustilanne on edelleen erittäin tiukka. Antin ja Vilin mukaan lähteminen on erityisen hieno asia – toivotaan, että heidät nähdään vielä jonain päivänä myös kaukalossa RoKin paidassa, toimitusjohtaja Pekka Kankaanranta sanoo.

 

Omistajan edut

Osakkaille on tarjolla etuja suhteessa sijoitettuun panokseen. Kaikilla osakkailla, riippumatta sijoitetusta osakepääomasta, on mahdollisuus osallistua omistajakokouksiin, sekä seuran kehittämiseen. Lappi Areenan pääaulaan sijoitettavalle omistajataululle tulee osakkaan niin halutessa hänen nimensä. Lisäksi omistajien käytössä on etukortti, jota voi hyödyntää kausikorttien, lippujen ja ottelutapahtumaostojen yhteydessä. Edut paranevat sijoitetun panoksen kasvaessa. Omistajien etuihin voit tutustua kokonaisuudessaan tästä linkistä.

 

Osakeannin toteutus

RoKi Hockey Oy:n suunnatussa maksullisessa osakeannissa liikkeelle lasketaan uusia sekä A-sarjan, että B-sarjan osakkeita. A-sarjan osakkeet ovat vastaavia äänioikeudellisia osakkeita, kuin yhtiön olemassaolevat osakkeet. B-sarjan osakkeet eivät ole äänioikeudellisia osakkeita, mutta oikeuttavat luonnollisesti osallistumaan yhtiökokoukseen. Lisäksi B-sarjan osakkeiden omistajilla on mahdollisuus osallistua osakastapaamisiin ja vaikuttaa seuran kehittämiseen. Uusien osakkeiden merkintähinta merkitään kokonaisuudessaan yhtiön osakepääomaan.

  • Ajankohta: 28.1.2019-30.4.2019
  • A-osakesarja
    • Merkintähinta A-osakesarja: 6,50€ / osake
    • Minimi merkintäpanos A-osakesarja: 1001€ (154 kpl)
    • Liikkeelle laskettavien osakkeiden määrä A-osakesarja: 40 000 kpl
    • A-osakkeiden nykyinen lukumäärä: 23 015 kpl
  • B-osakesarja
    • Merkintähinta B-osakesarja: 4€ / osake
    • Minimi merkintäpanos B-osakesarja: 120€ (30 kpl)
    • Liikkeelle laskettavien osakkeiden määrä B-osakesarja: 40 000 kpl

 

Osakkeiden merkintä

Osakkeiden merkintä tästä linkistä sekä lisäksi RoKin kotiotteluissa Lappi Areenalla helmi-maaliskuussa. Lisäksi voit ilmaista kiinnostuksen osallistua osakeantiin puhelimitse 040 529 4160 tai sähköpostitse toimisto@rokihockey.fi

 

Osakeanti osana RoKin strategiaa

Nyt käynnistyvä osakeanti on osa RoKin strategian mukaista pitkäjänteistä työtä, jossa toimitaan yhteisöllisistä lähtökohdista ja taloudellisten resurssien puitteissa tavoitteena entistä parempi menestys.

 

RoKin strategian pääkohdat

Slogan: Lätkässä Lappiin

Missio: RoKi on lappilaisten seura, joka tarjoaa elämysviihdettä Suomen suosituimman urheilulajin parissa sekä mahdollistaa pelaajille tien huipulle.

Visio 2023: RoKi on Mestiksen menestyjä, elämysten tuottaja ja haluttu yhteistyökumppani.

RoKi:n arvot ja niiden näkyminen toiminnassa:

  • Yhteisöllisyys
    • Yhteistyönä seuran juniorijoukkueiden kanssa
    • Yhteistyönä lappilaisten jääkiekkoseurojen kanssa
    • Aktiivisena yhteydenpitona kannattajiin ja yhteistyökumppaneihin
    • Yhdessä tekemisenä
  • Pitkäjänteisyys
    • Toimintana taloudellisten resurssien puitteissa
    • Nuorten pelaajien pitkäjänteisenä kehittämisenä
  • Menestykseen tähtääminen
    • Ammattimaisena toimintana kaikilla toiminnan osa-alueilla:
      • Urheilutoiminta
      • Ottelutapahtumien järjestäminen
      • Myynti- ja markkinointi
      • Yhteistyökumppanuuksien ja asiakkuuksien hallinta
      • Pelaamisena playoff -peleissä ja sijoittumisena sarjan kärkisijoille
  • Lappilaisuus
    • Pelaajapolkuna
      • Seura tarjoaa lappilaisille junioreille mahdollisuuden kehittyä huipulle
    • Periksiantamattomuutena
    • RoKin profiloitumisena lappilaisten omaksi joukkueeksi
      • lappilaisten yhteistyökumppanien määrän ja sisällön kehityksenä
      • lappilaisten pelaajien määrän kasvuna edustusjoukkueessa

 

Lisätiedot

  • Antti Koski, puheenjohtaja, 040 736 8481
  • Pekka Kankaanranta, toimitusjohtaja, 040 529 4160
  • toimisto@rokihockey.fi