CCMNapapiirin BetoniHartwallBRPLapin KansaMinimani
RoKi Hockey
RoKi Hockey
RoKi Hockey
RoKi Hockey

Viikonlopun saldona voitto Ketterästä ja tappio Joensuussa

RoKi kohtasi viikonloppuna Joensuun Jokipojat ja Imatran Ketterän vieraskaukaloissa.

Perjantaina Joensuussa tiukasta taistelusta huolimatta tuloksena oli tappio maalein 4-0. Lauantaina sen sijaan RoKi haki voiton viime kauden mestarijoukkue Ketterän vieraana lukemin 5-6.

Joensuussa RoKi oli hyvällä jalalla liikkeellä alusta alkaen halliten tapahtumia ensimmäisessä erässä. Jokipojat pääsi kuitenkin pelin edetessä paremmin peliin mukaan. Ottelun käännekohdaksi muodostui kolmannen erän puoliväli, jossa RoKi sai ensin ylivoimamahdollisuuden pelin tasoittamiseksi. Jokipojat kesti alivoiman ja siirtyi seuraavassa vaihdossa 2-0 johtoon. Jokipojat teki vielä kolmannen ylivoimalla ja viimeisen tyhjään RoKi -maaliin.

Lauantaina Imatralla nähtiin viihdyttävää kiekkoa, jossa tapahtumia ja maaleja riitti. Ketterä tuli vahvasti peliin ja takoi taululle jo 2-0 lukemat kun peliä oli pelattu vain 7 minuuttia. RoKi ei kuitenkaan antanut periksi, vaan sai erän edetessä peliinsä ryhtiä. Ensimmäisen erän lopulla tuli myös tulosta tärkeään paikkaan kun ensin Ville Heikkinen ja seuraavassa vaihdossa Eemeli Piippo onnistuivat maalinteossa. Toisessa erässä RoKi siirtyi 2-3 -johtoon Heikkisen illan toisella maalilla. Johtoasema kesti kuitenkin vain reilun minuutin Ketterän onnistuessa vielä kahdesti ennen erän päättymistä. Kolmannessa erässä RoKi oli takaa-ajajana kahteenkin otteeseen, mutta nousi tasoihin molemmilla kerroilla. Ensin Rasmus Smedberg tasoitti lukemiksi 4-4, ja vain viisi minuuttia ennen loppua Olli Iisakka tasoitti kolmannen erän päätösluvuiksi 5-5. Jatkoaika päättyi maalittomana, vaikka molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa. Voittomaalikilpailussa RoKilta onnistui sekä Olli-Matti Järvelä ja Miro Lehtimäki.

Päivitys kesken.